Arggh. Mitens tästä Halla-ahon tapauksesta nyt sanoisi. Jotenkin kun tuntuu siltä, että taas kaikki huutelevat toistensa ohi.
Aivan ensimmäiseksi huomauttaisin kantanani, että lait kiihoituksesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta pitäisi poistaa kokonaan. Ensinmainittu siksi, että se on aivan erinomaisen tulkinnanvaraisesti laadittu eikä siten täytä niitä kriteereitä, joita itse lainsäädännölle asetan. Toinen siksi, että mielestäni uskontoja saa pilkata aivan vapaasti.
Joten vaikea tässä nyt on muuta kuin toivoa kuin että se Halla-aho saisi vapauttavan tuomion. Ihan riippumatta siitä, mitä mieltä sen teksteistä olen yleisesti ottaen.
Mutta tähän keskusteluun. Valtamedian uutisointi on ollut ns. klassista, eli ei oikein vieläkään ymmärretä sitä, että manipulaatio ei toimi enää kato tolleen niinku silloin ennen. Oikeudenkäynnistä on annettu väärä kuva, vaikka uutisissa ei sinällään valehdellakaan. Kun immeiset voivat itse vaivattomasti tarkistaa missä kontekstissa Halla-aho kommenttinsa esitti niin tyhmempikin tajuaa, että hetkinen eihän tää muuten näin mennyt. Ja tällöin usko mediaan rapautuu. Ei oo fiksuu sahailla omaa oksaa.
Koska siis. Ei se olisi ollut niin hirveän vaikeaa kertoa, että Halla-aho kohdassa somalit vetoaa median kaksoisstandardiin, kun se kerran on aivan ilmeistä. Ja kysyä, olisiko kaksoisstandardin osoittamisen voinut tehdä jotenkin kohteliaammalla tai fiksummalla tavalla. Halla-ahohan olisi voinut hyödyntää samaan syssyyn muitakin stereotypioita, kuten esim "typeryys ja hassusti puhuminen on turkulaisten alueellinen, ehkä jopa geneettinen erityispiirre", "hinttarointi ja lätkässä voittaminen on ruotsalaisten kansallinen, ehkä jopa geneettinen ominaispiirre" jne. Kaikki samaan rimpssuun vaan. Tällöin olisin vähän paremmin uskonut, että kysymys ei ollut loukkaamistarkoituksesta vaan kaksoisstandardin paljastamisesta.Nimittäin siitä se vasta riemu olisi revennyt, jos joukosta olisi poimittu vain muutamia stereotypioita syytettä varten ja jätetty muita pois.
Ottamalla esimerkiksi pelkästään somalit Halla-aho syyllistyi vähintääkin epähienouteen ja tökeryyteen. Joten olisi tämä nyt ollut älykkäämminkin hoidettavissa. Jos siis tavoitteena oli se, minkä Halla-aho tavoitteekseen väitti.
Ja sitten tämä Muhammed-asia. No niin. Jos Halla-aho olisi oikeasti halunnut tuoda esiin tiettyjen muslimiryhmien parissa esiintyvät lapsiavioliitot (kipeä ongelma) niin ei hän siinä nyt onnistunut. Nyt puhutaan vain siitä, saako Muhammedia kutsua pedofiiliksi vai ei. Tää on perseestä. Ilmeisesti tähän Soininvaara viittasi joskus aikaisemmin, kun mainitsi maahanmuuttokriitikoiden nostavan savuverhon, jonka takia oikeista ongelmista ei päästä puhumaan.
Lisäksi harmittaa ns. omien ote tähän(kin) asiaan. Kutn Suomen Penin varapuheenjohtaja Jarkko Tontin lausunnot. Ihan oikeasti nyt prkl. Sen olisi pitänyt sanoa, että Halla-aho on sitä, tätä ja tota MUTTA sen pitäisi saada sanoa sanottavansa ilman pelkoa tuomioistuimesta. Välillä jotenkin tuntuu, että nämä Vihreiden ns. ajattelijat väkisin ajavat kaikki tolkkupäiset muihin puolueisiin. Vi-tut-taa.
perjantai 28. elokuuta 2009
torstai 2. heinäkuuta 2009
Ylestä public domain - sisällöntuottaja
Huomasin aamusella Maikkarin sivuilta, että Mikael Junger oli tehnyt Youtubeen "rakkausvideon". Meinasin ensin myötähäpeästä jättää klikkaamatta, mutta katsoin sen nyt kuitenkin. No. Ehheh. Olihan se vähän vaivaannuttava, mutta toisaalta erittäin hellyyttävä. Ehkä se on sillä tavoin, että rakkauden ollessa kyseessä niin mielummin vähän nolo kuin pikkuisen kylmä.
Tekijänoikeuksiin kompastuminen oli kummempi juttu. Olisi kuvitellut, että Junger olisi ollut perussäännöistä selvillä. Ei näköjään. Tai sit sekin on alkanut elää tätä päivää.
Mistä päästäänkin päivän epistolaan eli Ylen tulevaisuuteen. Hyvä puoli koko mediamaksu-spedeilyssä on se, että Ylen asema ja toiminta tulee kokonaisvaltaisesti punnittavaksi. Ylehän itse argumentoi (ja mahdollisesti arvioikin, eihän sitä taas tiedä kuinka ute på niiden jengi oikeasti on) (tai tiedänhän mää, mul on kavereit siel duunis, pihallahan ne on), että sen toiminta on nykyisin entistä tärkeämpää ja sen viestit tavoittavat niin ja niin monta prossaa väestöstä, jotta kyllä tässä aika tärkeää instanssia ollaan.
Joo eikä olla. Verrattuna niihin aikoihin, kun Hesari ja Yle olivat oikeasti tärkeitä tiedonlevittäjiä ja mediatoimijoita niin nykyisin merkitys on marginaalinen. Jos Yle tippuisi pois tänään niin ei sitä puolen vuoden päästä kaipaisi enää kuin mummot ja paapat. Näin on näreet, maailma on sen verran muuttunut.
Mutta jos Yle halutaan säilyttää, niin ehdotan seuraavaa: tehdään Ylestä budjettirahoitteinen public domain - sisällöntuottaja. Tarkoitan tällä sitä, että kaiken sen, mitä Yle esittää/tuottaa tulisi olla vapaasti (no ei-kaupallisesti) kenen tahansa käytettävissä ja jaeltavissa. Ylehän tuottaa merkittävän paljon itse, joten ei se olisi kuin sopimiskysymys. Jollei arvon taiteilijatoimittajille sovi, niin moikkamoi vaan. On huomattava, että koko touhun kustannamme we the people, joten on oikeus ja kohtuus että saamme matskun myös halutessamme käyttöön.
Muilta ostettaessa tilanne on vielä yksinkertaisempi. Pienet suomalaispajat sopeutuisivat tilanteeseen varmasti. Isot ulkolaiset eivät takuulla, joten niiltä ei ostettaisi yhtään mitään. Sillä siisti. Jos joku haluaa katsoa laadukasta ulkomaista tuotantoa niin on hyvä vaan - ei kuitenkaan tarvitse olettaa, että muut siitä huvista maksaisivat. Sama koskee urheilua.
Ylehän perustelee olemassaolon oikeutustaan silläkin, että "erityisryhmät" ts. virkkuuharrastajat yms. tulevat palveltua. Se onnistuisi varmasti myös ehdottomani mallin puitteissa.
Tämä koko visio perustuu siihen, että mielestäni kansallisessa omistuksessa (ja rahoituksessa) olevien mediadinosaurusten aika on ohi. Ne eivät enää täytä sitä palvelutehtävää, joka niille aikoinaan asetettiin. Ihmiset saavat tarvitsemansa viihteen & tiedon muualta. Tämän takia ei ole ihme, että moni kokee kaikkia koskevan mediamaksun olevan helvetin epäreilu. Se nimittäin paitsi on epäreilu niin aivan absurdi sen jatkuvasti kasvavan joukon kannalta, joka ei enää tarvitse Yleä mihinkään.
Taitaapi ehdotukseni vaatia myös muutaman lain muuttamista. Mutta kai meillä eduskuntakin jotain virkaa toimittaa.
Tekijänoikeuksiin kompastuminen oli kummempi juttu. Olisi kuvitellut, että Junger olisi ollut perussäännöistä selvillä. Ei näköjään. Tai sit sekin on alkanut elää tätä päivää.
Mistä päästäänkin päivän epistolaan eli Ylen tulevaisuuteen. Hyvä puoli koko mediamaksu-spedeilyssä on se, että Ylen asema ja toiminta tulee kokonaisvaltaisesti punnittavaksi. Ylehän itse argumentoi (ja mahdollisesti arvioikin, eihän sitä taas tiedä kuinka ute på niiden jengi oikeasti on) (tai tiedänhän mää, mul on kavereit siel duunis, pihallahan ne on), että sen toiminta on nykyisin entistä tärkeämpää ja sen viestit tavoittavat niin ja niin monta prossaa väestöstä, jotta kyllä tässä aika tärkeää instanssia ollaan.
Joo eikä olla. Verrattuna niihin aikoihin, kun Hesari ja Yle olivat oikeasti tärkeitä tiedonlevittäjiä ja mediatoimijoita niin nykyisin merkitys on marginaalinen. Jos Yle tippuisi pois tänään niin ei sitä puolen vuoden päästä kaipaisi enää kuin mummot ja paapat. Näin on näreet, maailma on sen verran muuttunut.
Mutta jos Yle halutaan säilyttää, niin ehdotan seuraavaa: tehdään Ylestä budjettirahoitteinen public domain - sisällöntuottaja. Tarkoitan tällä sitä, että kaiken sen, mitä Yle esittää/tuottaa tulisi olla vapaasti (no ei-kaupallisesti) kenen tahansa käytettävissä ja jaeltavissa. Ylehän tuottaa merkittävän paljon itse, joten ei se olisi kuin sopimiskysymys. Jollei arvon taiteilijatoimittajille sovi, niin moikkamoi vaan. On huomattava, että koko touhun kustannamme we the people, joten on oikeus ja kohtuus että saamme matskun myös halutessamme käyttöön.
Muilta ostettaessa tilanne on vielä yksinkertaisempi. Pienet suomalaispajat sopeutuisivat tilanteeseen varmasti. Isot ulkolaiset eivät takuulla, joten niiltä ei ostettaisi yhtään mitään. Sillä siisti. Jos joku haluaa katsoa laadukasta ulkomaista tuotantoa niin on hyvä vaan - ei kuitenkaan tarvitse olettaa, että muut siitä huvista maksaisivat. Sama koskee urheilua.
Ylehän perustelee olemassaolon oikeutustaan silläkin, että "erityisryhmät" ts. virkkuuharrastajat yms. tulevat palveltua. Se onnistuisi varmasti myös ehdottomani mallin puitteissa.
Tämä koko visio perustuu siihen, että mielestäni kansallisessa omistuksessa (ja rahoituksessa) olevien mediadinosaurusten aika on ohi. Ne eivät enää täytä sitä palvelutehtävää, joka niille aikoinaan asetettiin. Ihmiset saavat tarvitsemansa viihteen & tiedon muualta. Tämän takia ei ole ihme, että moni kokee kaikkia koskevan mediamaksun olevan helvetin epäreilu. Se nimittäin paitsi on epäreilu niin aivan absurdi sen jatkuvasti kasvavan joukon kannalta, joka ei enää tarvitse Yleä mihinkään.
Taitaapi ehdotukseni vaatia myös muutaman lain muuttamista. Mutta kai meillä eduskuntakin jotain virkaa toimittaa.
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Institutionaalista tottelemattomuutta
Ostin vakidivarikärrystäni Paroni von Münchhausenin seikkailut, ei ollut nääs aiemmin tullut varsinaista kirjaa luettua. En tiennyt, että heppu oli oikeasti ollut olemassa. Aloin selvitellä asiaa, kun kirjassa ei erikseen ollut mainittu tekijää (ja suomentajakin oli jokin epämääräinen "Samulis", Otavan kustantama kirja kuitenkin). No ei se itse niitä ollut kirjoittanut, vaikka osa tarinoista pohjautuikin sen kertomuksiin. Varsinainen tekijä oli Rudolf Erich Raspe. Mun laitoksessa on Dore'n piirrustukset, jälleen erinomainen investointi siis 50 sentillä.
Tarinoissa osui silmään se, että elämiä metsästettiin surutta. Erittäin surutta. Myös se saksanhirvi kaadettiin, jonka sarvien välissä kasvoi kirsikkapuu. Kirsikoiden mehevyyttä vielä ihasteltiin erikseen. Okei. Ajat olivat toiset. Jos joku nykyajan vanhempi noita pilteilleen lukisi, niin kai ne osaisivat seikkaa tähdentää. Toivottavasti.
Päivän Hesarissa uutisoitiin, että egyptiläinen isoäiti sai häädön Suomesta, mutta Vantaankosken seurakunta tarjosi hänelle turvapaikkaa tiloistaan. Klassinen rähäkkähän siitä nousi enkä nyt viitsi ottaa kantaa siihen, vaan mietin lähinnä kirkon asemaa jupakassa.
Meillähän on ikävä kyllä valtionkirkko, minkä luulisi sitten tarkoittavan, että kirkko noin pääpiirteittäin olisi esivallan kanssa samoilla linjoilla. No nyt eivät ole, joten jos hakee analogiaa kansalaistottelemattomuudesta niin onko tässä nyt kyseessä institutionaalinen tottelemattomuus? Kirkothan ovat perinteisesti tarjonneet hätää kärsiville turvapaikan ja hyvä niin. Mutta mua hämää tässä toi valtionkirkkous. Eli jos kirkko kiistää valtion legitimiteetin tässä asiassa, niin voisivatko muut valtion instanssit alkaa toimia kanssa omien käsitystensä pohjalta, vastoin legitiimisti annettuja määräyksiä? Palokunta? Poliisi? Tuomioistuin? Tai herra paratkoon, armeija?
Totta kai instituutiot voivat ilmaista mielipiteensä, mutta ihan oikeasti huolestuttaa tuollainen institutionaalinen tottelemattomuus. Vaikka tarkoitus sinällään olisi hyvä.
Kansalaistottelemattomuus on aivan eri asia. Sen kautta on mahdollista tuoda yleiseen tietoisuuteen juttuja, jotka sitten toivottavasti tulevat korjaantumaan demokraattisen prosessin kautta. Tästä on monia onnistuneita esimerkkejä. Ja toivo elää niissäkin tapauksissa, joissa ollaan vähän vaiheessa, kuten esimerkiksi turkistarhauksen osalta.
Pohdin suhtautumista tarhaiskuihin (tai no ..tut mitään pohtinut, totta kai mä symppasin niitä, joiden moraali oli niin korkealla, että mahdolliset ja joidenkin kohdalla konkretisoituneet ikävyydet eivät estäneet suoraan toimintaan ryhtymistä). Tarkoitin ;D pohdinnalla siis sitä, että kuinka mä onnistuisin tukeni perustelemaan itselleni. Keskeinen ongelmahan tässä on se, että hyväksymällä laittoman aktivismin mä asetan itseni vähän hankalaan asemaan, sillä tällöinhän mun olisi pikkuisen vaikea tuomita vastapuolen, esim. hypoteettisten asvaltointikommandojen tai konkreettisten rasistijengien (juu ei niitä montaa oo mä tiedän) tekoset. Nekin vaan harrasti kato "kansalaistottelemattomuutta".
Ei siinä oikein auta muuta kuin todeta, että kato mun moraalinen imperatiivi on ensisijainen ja ei sulla muuten ees oo mitään moraalia, sää oot vaan kusipäinen mulkku.
Joissain tapauksissa konflikti ei siis taida olla vältettävissä. Turkistarhoista vielä, itse olisin mielummin valinnut kohteeksi loppukäyttäjät. Töölöläismummoja myöten. Pelko eri muodoissaan on tehokas ase ja mikäli turkinkantaja joutuisi aina aprikoimaan joutuuko pelkästään sanallisen abusin kohteeksi vai onko luvassa lisäksi maalia & turkinsaksimista, niin voi olla, että seuraavan turkin ostoa tulisi harkittua huolellisemmin. Turkiskauppojen työntekijöiden häpäisy on myös hieno oivallus. Ja toki olin innoissani asvaltti-intiaaneista. Eräille on vaan näytettävä hieman konkreettisemmin, että katos tollainen peli ei vetele.
Tarinoissa osui silmään se, että elämiä metsästettiin surutta. Erittäin surutta. Myös se saksanhirvi kaadettiin, jonka sarvien välissä kasvoi kirsikkapuu. Kirsikoiden mehevyyttä vielä ihasteltiin erikseen. Okei. Ajat olivat toiset. Jos joku nykyajan vanhempi noita pilteilleen lukisi, niin kai ne osaisivat seikkaa tähdentää. Toivottavasti.
Päivän Hesarissa uutisoitiin, että egyptiläinen isoäiti sai häädön Suomesta, mutta Vantaankosken seurakunta tarjosi hänelle turvapaikkaa tiloistaan. Klassinen rähäkkähän siitä nousi enkä nyt viitsi ottaa kantaa siihen, vaan mietin lähinnä kirkon asemaa jupakassa.
Meillähän on ikävä kyllä valtionkirkko, minkä luulisi sitten tarkoittavan, että kirkko noin pääpiirteittäin olisi esivallan kanssa samoilla linjoilla. No nyt eivät ole, joten jos hakee analogiaa kansalaistottelemattomuudesta niin onko tässä nyt kyseessä institutionaalinen tottelemattomuus? Kirkothan ovat perinteisesti tarjonneet hätää kärsiville turvapaikan ja hyvä niin. Mutta mua hämää tässä toi valtionkirkkous. Eli jos kirkko kiistää valtion legitimiteetin tässä asiassa, niin voisivatko muut valtion instanssit alkaa toimia kanssa omien käsitystensä pohjalta, vastoin legitiimisti annettuja määräyksiä? Palokunta? Poliisi? Tuomioistuin? Tai herra paratkoon, armeija?
Totta kai instituutiot voivat ilmaista mielipiteensä, mutta ihan oikeasti huolestuttaa tuollainen institutionaalinen tottelemattomuus. Vaikka tarkoitus sinällään olisi hyvä.
Kansalaistottelemattomuus on aivan eri asia. Sen kautta on mahdollista tuoda yleiseen tietoisuuteen juttuja, jotka sitten toivottavasti tulevat korjaantumaan demokraattisen prosessin kautta. Tästä on monia onnistuneita esimerkkejä. Ja toivo elää niissäkin tapauksissa, joissa ollaan vähän vaiheessa, kuten esimerkiksi turkistarhauksen osalta.
Pohdin suhtautumista tarhaiskuihin (tai no ..tut mitään pohtinut, totta kai mä symppasin niitä, joiden moraali oli niin korkealla, että mahdolliset ja joidenkin kohdalla konkretisoituneet ikävyydet eivät estäneet suoraan toimintaan ryhtymistä). Tarkoitin ;D pohdinnalla siis sitä, että kuinka mä onnistuisin tukeni perustelemaan itselleni. Keskeinen ongelmahan tässä on se, että hyväksymällä laittoman aktivismin mä asetan itseni vähän hankalaan asemaan, sillä tällöinhän mun olisi pikkuisen vaikea tuomita vastapuolen, esim. hypoteettisten asvaltointikommandojen tai konkreettisten rasistijengien (juu ei niitä montaa oo mä tiedän) tekoset. Nekin vaan harrasti kato "kansalaistottelemattomuutta".
Ei siinä oikein auta muuta kuin todeta, että kato mun moraalinen imperatiivi on ensisijainen ja ei sulla muuten ees oo mitään moraalia, sää oot vaan kusipäinen mulkku.
Joissain tapauksissa konflikti ei siis taida olla vältettävissä. Turkistarhoista vielä, itse olisin mielummin valinnut kohteeksi loppukäyttäjät. Töölöläismummoja myöten. Pelko eri muodoissaan on tehokas ase ja mikäli turkinkantaja joutuisi aina aprikoimaan joutuuko pelkästään sanallisen abusin kohteeksi vai onko luvassa lisäksi maalia & turkinsaksimista, niin voi olla, että seuraavan turkin ostoa tulisi harkittua huolellisemmin. Turkiskauppojen työntekijöiden häpäisy on myös hieno oivallus. Ja toki olin innoissani asvaltti-intiaaneista. Eräille on vaan näytettävä hieman konkreettisemmin, että katos tollainen peli ei vetele.
tiistai 30. kesäkuuta 2009
HYY prkl
Opiskeluaikojen pituudesta on taitettu peistä niin kauan kun muistan, ja mä muistan turhan pitkältä ajalta. Enkä mä nyt viitsi alkaa kitisemään siitä, että jos halutaan et 4 vuotta ja ulos niin olis ehkä niiden vaatijien hyvä myöskin järjestää sellainen taloudellinen infra, et se kanssa onnistuisi.
Ei, nyt mä kitisen siitä miksi me ei itse auteta itseämme. Keskittyen kahteen keskeiseen asiaan, eli tenttien suoritusmahdollisuuteen sekä kurssien materiaalilogistiikkaan. Mä oon itse kahdessa yliopistossa ja toisessa niistä toinen homma toimii, toisessa taas toinen (siis nyt mä kai lasken Aalto-yliopiston yliopistoksi vaikken mä oikeen tajua, miten korkeakoulusta tulee yliopisto sillä, et mukaan tulee runkkarit Espoosta ja hipit ties mistä).
Kävin viime lukuvuonna taas pitkästä aikaa jotain humanistisen kursseja ja olin mä aika wtf, kun siellä jaeltiin jotain suttuisia monisteita ja verkko-aineistokyselyihin vastattiin, et ei oo oikeen aikaa/osaamista/kiinnostusta, tos on toi monistelasku silvuplee. Et ..ttu nyt sentään. Tää ois nyt sellainen aihe, et luulis tästä noustavan barrikadeille. Joo ei. HYY:n hallitusohjelmassa asiasta ei pihahdetakaan. Mukana on kuitenkin mainintoja siitä, että "kirjastot säilytettävä opiskelijoiden sosiaalisina kohtaamispaikkoina", "koulutuksen liittymäkohtia yliopistopedagogiseen koulutukseen on tarkasteltava", "ylioppilaskunta vaikuttaa erityisesti kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden tarpeita vastaavan asumisen ja joukkoliikennealennusten saamiseksi".
Siis niinku. Hyviä & kivoja asioita. Mut haloo. Oikeasti mun mielestä pitäisi olla niin, että HYY ottaa kaksi kärkeä: kaikki tentit pitäisi olla mahdollista suorittaa ainakin 3krt/ per lukukausi YNNÄ kaikki fukin matsku löytyy verkosta. YHTÄÄN ..tun monistetta ei jaeta missään enää IKINÄ. Näiden asioiden johdosta voisi sitten lakkoilla ja julkilausuilla sydämen kyllyydestä.
Ihan oikeasti. ..tuttaa tää meininki, missä ollaan niin irrallaan enemmistön arjesta. Jollei maikat osaa niitä matskujaan nettiin virittää, niin sit ne koulutetaan siihen vaikka viikon kurssilla ja jollei sittenkään suju, niin laitetaan niitä sivareita hoitamaan homma. Siten, et siihen käytetty aika veloitetaan asianmukaiselta opettajalta. Eppäilen nääs, et alkaa silloin sitä oppimismotivaatiota löytymään ihan eri tavalla.
Aivan turha ruikuttaa, et lisää duunii maikoille, missä extrakorvaus. Ei oo lisäduunii, takuulla viimeistään keskipitkässä juoksussa aikaa säästyy.
Pitääkin yrittää lähestyä tulevien edarivaalien tiimoilta ryhmiä, et josko ne ottais nää ohjelmaan.
Sellainen disclaimeri vielä, et kyllähän noiden asioiden tolat on hyvin eri lailla eri laitoksissa/aineissa ynnä ja niin pois päin. Mut pitäis olla kaikkialla kondiksessa.
Ei, nyt mä kitisen siitä miksi me ei itse auteta itseämme. Keskittyen kahteen keskeiseen asiaan, eli tenttien suoritusmahdollisuuteen sekä kurssien materiaalilogistiikkaan. Mä oon itse kahdessa yliopistossa ja toisessa niistä toinen homma toimii, toisessa taas toinen (siis nyt mä kai lasken Aalto-yliopiston yliopistoksi vaikken mä oikeen tajua, miten korkeakoulusta tulee yliopisto sillä, et mukaan tulee runkkarit Espoosta ja hipit ties mistä).
Kävin viime lukuvuonna taas pitkästä aikaa jotain humanistisen kursseja ja olin mä aika wtf, kun siellä jaeltiin jotain suttuisia monisteita ja verkko-aineistokyselyihin vastattiin, et ei oo oikeen aikaa/osaamista/kiinnostusta, tos on toi monistelasku silvuplee. Et ..ttu nyt sentään. Tää ois nyt sellainen aihe, et luulis tästä noustavan barrikadeille. Joo ei. HYY:n hallitusohjelmassa asiasta ei pihahdetakaan. Mukana on kuitenkin mainintoja siitä, että "kirjastot säilytettävä opiskelijoiden sosiaalisina kohtaamispaikkoina", "koulutuksen liittymäkohtia yliopistopedagogiseen koulutukseen on tarkasteltava", "ylioppilaskunta vaikuttaa erityisesti kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden tarpeita vastaavan asumisen ja joukkoliikennealennusten saamiseksi".
Siis niinku. Hyviä & kivoja asioita. Mut haloo. Oikeasti mun mielestä pitäisi olla niin, että HYY ottaa kaksi kärkeä: kaikki tentit pitäisi olla mahdollista suorittaa ainakin 3krt/ per lukukausi YNNÄ kaikki fukin matsku löytyy verkosta. YHTÄÄN ..tun monistetta ei jaeta missään enää IKINÄ. Näiden asioiden johdosta voisi sitten lakkoilla ja julkilausuilla sydämen kyllyydestä.
Ihan oikeasti. ..tuttaa tää meininki, missä ollaan niin irrallaan enemmistön arjesta. Jollei maikat osaa niitä matskujaan nettiin virittää, niin sit ne koulutetaan siihen vaikka viikon kurssilla ja jollei sittenkään suju, niin laitetaan niitä sivareita hoitamaan homma. Siten, et siihen käytetty aika veloitetaan asianmukaiselta opettajalta. Eppäilen nääs, et alkaa silloin sitä oppimismotivaatiota löytymään ihan eri tavalla.
Aivan turha ruikuttaa, et lisää duunii maikoille, missä extrakorvaus. Ei oo lisäduunii, takuulla viimeistään keskipitkässä juoksussa aikaa säästyy.
Pitääkin yrittää lähestyä tulevien edarivaalien tiimoilta ryhmiä, et josko ne ottais nää ohjelmaan.
Sellainen disclaimeri vielä, et kyllähän noiden asioiden tolat on hyvin eri lailla eri laitoksissa/aineissa ynnä ja niin pois päin. Mut pitäis olla kaikkialla kondiksessa.
Russellia Ruttopuistossa
Päivittäisen reittini varrelle osuu antikvariaatti, jonka ulkopuolella on pieni myyntikärry josta voi ostaa opuksia 50 sentillä. Hömpän lisäksi kärryssä on välillä hauskoja tekeleitä, kuten esimerkiksi vuoden 1927 Suomen Kuvalehdet yksissä kansissa. Erinomaisen rattoisa.
Nappasin siitä joku aika sitten mukaani Bertrand Russellin muistelmat (osa II, vuodet 1914-1944) ja kiinnostuin sen verran, että ostin arvokkaasti näyteikkunasta myös osan III (1944-1967).
Russell kirjoittaa jouhevasti joten elämäkerta on helppolukuinen. Hän ei tyydy pelkästään värittämään tarinointiaan anekdooteilla ja juoruilulla, vaan ne muodostavat pitkälti teosten substanssipuolenkin. Mikä on kyllä vahinko, sillä mielellään lukisi enemmän teosten luomisprosessista. Kirja on rakennettu aika kivasti silleen, että ensin se ottaa tietyn pätkän elämäänsä, kertoo siitä ja liittää lopuksi mukaan senaikaisen kirjeenvaihtonsa.
Helppoudesta huolimatta auttaisi, jos olisi selvillä häneen liitetystä mielipideympäristöstä paremmin, sillä nyt hän usein viittaa asioihin ja tapahtumiin siten, kuin ne olisivat kaikkien tiedossa. Yhtä kaikki, hän piirtää itsestään viihdyttävän johdonmukaisen kuvan epäjohdonmukaisena ja vähän naivina maailmanparantajana. Se esim. piti jossain vaiheessa sisäoppilaitosta ja oli ihan aidon häkeltynyt siitä, että hommat kusi kun lapsille annettiin täysi vapaus toteuttaa itseään.
Jotenkin vaikea kuvailla, mitä mieltä Russellista henkilönä olen kirjat luettuani. Toisaalta hän suhtautuu itseensä jossain määrin ironisesti, mutta tietty vakaumus siitä, että oikeassa olen muuten minä tulee hyvin esille. Mutta sen linja ei säily mun mielestä koherenttina. Yhtenä esimerkkinä sen suhtautuminen sotaan ja pasifismiin: 1. maailmansodan aikana se oli jyrkästi pasifistisilla linjoilla, mutta toisessa sitten taas ei, ja kylmän sodan aikana sitten taas kyllä. Sodanvastaisuuttaan se perusteli pitkään ja ylevästi, mutta sitten takinkääntövaihe oikeutettiin sillä, että "Hitler oli kyllä tuhottava". Eli ei se siis aatteesta ollut kiinni, vaan vastustajasta (hauskana yksityiskohtana se muistaa mainita, että sen isoisä puhui aikanaan hartaasti sen puolesta, että jätettäis nyt se Napoleon rauhaan). Mutta ei se siis yleisen mielipiteen mukaan hötkyillyt, mistä sille koituikin yhtä sun toista harmia.
Bertrandin henkilökohtainen elämä oli myrskyisä nykyisilläkin mittapuilla. Neljä vaimoa, kolme avioeroa ynnä epämääräinen luku muita (usein päällekkäisiä) suhteita oli siihen maailmanaikaan pikkuisen silleen niinku paheksuttua. Olisi toivonut, että se olisi enemmän analysoinut mielenliikkeittään vaihtaessaan naisesta toiseen tai edes noin yleisellä tasolla hahmotellut suhteiden dynamiikkaa, mutta ei. Henkilökohtaisimmillaan se on oikeastaan analysoidessaan (vähän hämmentyneenä) kokemiaan mustasukkaisuudentunteitaan, kun se oli vankilassa itse ja se tiesi, että joku kuksii parhaillaan sen mielitiettyä. Oli pakko olla vähän vahingoniloinen ajatuksella siitäs sai, sikaporsas.
Viimeisessä osassa oli aika haikeaa lukea sen ensimmäisen vaimon kirjeitä (jotka se siis kirjoitti 80-vuotiaana, yli 50 vuotta eron jälkeen) joissa se tunnusti rakastaneensa Russellia koko ajan. Meinas alkaan itkettään, mää oon herkkis nääs.
Mutta ilmeisesti ajatustyö yhdistettynä naisseikkailuihin pitää miehen vireänä, sillä on ilo lukea sen analyyseja vaikka ukko kävi pitkälti yhdeksättäkymmentä. Se itse asiassa onnistui järkkäämään itsensä linnaan vielä 88-vuotiaanakin ja sitä harmitti kovasti, kun oikeussalissa joku tuomiota julistettaessa huusi, että tuomareiden pitäisi hävetä kun laittavat vankilaan sen ikäisen miehen.
Pitää kaivaa se ykkösosa vielä jostain. Ollut varmaan ihan ...tun ärsyttävä heppu, mutta tietyllä tapaa on ihailtava sen devoutionia.Ja olisi jännä kuulla sen näkemyksiä nykyajan probleemoista.
Nappasin siitä joku aika sitten mukaani Bertrand Russellin muistelmat (osa II, vuodet 1914-1944) ja kiinnostuin sen verran, että ostin arvokkaasti näyteikkunasta myös osan III (1944-1967).
Russell kirjoittaa jouhevasti joten elämäkerta on helppolukuinen. Hän ei tyydy pelkästään värittämään tarinointiaan anekdooteilla ja juoruilulla, vaan ne muodostavat pitkälti teosten substanssipuolenkin. Mikä on kyllä vahinko, sillä mielellään lukisi enemmän teosten luomisprosessista. Kirja on rakennettu aika kivasti silleen, että ensin se ottaa tietyn pätkän elämäänsä, kertoo siitä ja liittää lopuksi mukaan senaikaisen kirjeenvaihtonsa.
Helppoudesta huolimatta auttaisi, jos olisi selvillä häneen liitetystä mielipideympäristöstä paremmin, sillä nyt hän usein viittaa asioihin ja tapahtumiin siten, kuin ne olisivat kaikkien tiedossa. Yhtä kaikki, hän piirtää itsestään viihdyttävän johdonmukaisen kuvan epäjohdonmukaisena ja vähän naivina maailmanparantajana. Se esim. piti jossain vaiheessa sisäoppilaitosta ja oli ihan aidon häkeltynyt siitä, että hommat kusi kun lapsille annettiin täysi vapaus toteuttaa itseään.
Jotenkin vaikea kuvailla, mitä mieltä Russellista henkilönä olen kirjat luettuani. Toisaalta hän suhtautuu itseensä jossain määrin ironisesti, mutta tietty vakaumus siitä, että oikeassa olen muuten minä tulee hyvin esille. Mutta sen linja ei säily mun mielestä koherenttina. Yhtenä esimerkkinä sen suhtautuminen sotaan ja pasifismiin: 1. maailmansodan aikana se oli jyrkästi pasifistisilla linjoilla, mutta toisessa sitten taas ei, ja kylmän sodan aikana sitten taas kyllä. Sodanvastaisuuttaan se perusteli pitkään ja ylevästi, mutta sitten takinkääntövaihe oikeutettiin sillä, että "Hitler oli kyllä tuhottava". Eli ei se siis aatteesta ollut kiinni, vaan vastustajasta (hauskana yksityiskohtana se muistaa mainita, että sen isoisä puhui aikanaan hartaasti sen puolesta, että jätettäis nyt se Napoleon rauhaan). Mutta ei se siis yleisen mielipiteen mukaan hötkyillyt, mistä sille koituikin yhtä sun toista harmia.
Bertrandin henkilökohtainen elämä oli myrskyisä nykyisilläkin mittapuilla. Neljä vaimoa, kolme avioeroa ynnä epämääräinen luku muita (usein päällekkäisiä) suhteita oli siihen maailmanaikaan pikkuisen silleen niinku paheksuttua. Olisi toivonut, että se olisi enemmän analysoinut mielenliikkeittään vaihtaessaan naisesta toiseen tai edes noin yleisellä tasolla hahmotellut suhteiden dynamiikkaa, mutta ei. Henkilökohtaisimmillaan se on oikeastaan analysoidessaan (vähän hämmentyneenä) kokemiaan mustasukkaisuudentunteitaan, kun se oli vankilassa itse ja se tiesi, että joku kuksii parhaillaan sen mielitiettyä. Oli pakko olla vähän vahingoniloinen ajatuksella siitäs sai, sikaporsas.
Viimeisessä osassa oli aika haikeaa lukea sen ensimmäisen vaimon kirjeitä (jotka se siis kirjoitti 80-vuotiaana, yli 50 vuotta eron jälkeen) joissa se tunnusti rakastaneensa Russellia koko ajan. Meinas alkaan itkettään, mää oon herkkis nääs.
Mutta ilmeisesti ajatustyö yhdistettynä naisseikkailuihin pitää miehen vireänä, sillä on ilo lukea sen analyyseja vaikka ukko kävi pitkälti yhdeksättäkymmentä. Se itse asiassa onnistui järkkäämään itsensä linnaan vielä 88-vuotiaanakin ja sitä harmitti kovasti, kun oikeussalissa joku tuomiota julistettaessa huusi, että tuomareiden pitäisi hävetä kun laittavat vankilaan sen ikäisen miehen.
Pitää kaivaa se ykkösosa vielä jostain. Ollut varmaan ihan ...tun ärsyttävä heppu, mutta tietyllä tapaa on ihailtava sen devoutionia.Ja olisi jännä kuulla sen näkemyksiä nykyajan probleemoista.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Ootsä Mäkkäris duunis?
Maailmanparantaminen (noin ihan silleen teoin) on välillä (usein) vaivalloista. Vahtaat purkkien kyljestä sitä tai tätä juttua, aprikoit meneekö tämä roska nyt mihinkäkin pönttöön ja saiks tätä hei nyt yleensä ostaa ollenkaan jne. Välillä vähän hajoaa, mutta tulee sitä nyt kuitenkin aina jotain ns. oikeinkin tehtyä. Ihan sen takia, että maailma olisi pikkuisen parempi paikka. Omatunto tosin soimailee ja esittää sinällään ihan hyviä kysymyksiä, et miksi et nyt tekisi vielä tätäkin jutskaa kuten pitää ja voisitko jossain vaiheessa luopua vaikka kokonaan lihasta, ethän sä sitä oo suunnitellutkaan vasta kun jotain 12-vuotiaasta.
Niinpä. Mutku ei oo tullu tehtyy ja vaikka oiskin tullu, niin välillä sitä sitten repsahtelee. Kuten nyt esimerkiksi käymään McDonald'sissa. En tosin kyllä ole Mäkkärissä selvin päin istunut herran aikaan, mutta darrassa tulee välillä sorruttua. Ihan sen takia, et krapulassa maailmanparannusinto (ja muutkin innot) toimii säästöliekillä eikä ihan oikeesti vaan jaksa ottaa kaikkeen kantaa. Sen lisäksi mä itse asiassa tykkään niiden sapuskasta (siis darrassa, en selvänä, kumma juttu muuten).
Ja Mäkkärissä käynnistä tulee sitten moraalinen krapula, varsinaisen päälle. Mut mieltä voi vähän parantaa jättämällä tekemättä yhden jutun. Sain idean, kun jossain vaiheessa (taas) olin heikossa hapessa ja teki mieli Mäkkärin apetta niin siinä ranskiksia mutustellessa alkoi paitsi ...tuttaan niin myös lamppu vähän räsähtelemään. Huomasin näet, että melkein kaikki Mäkkärin asiakkaathan on tavallaan siellä duunissa. Eikä millään muotoa vähäisessä hommassa - nehän käytännössä hoitaa ilmaiseksi merkittävän osan paikan siivouksesta.
Jatkoin sitten filosofointia kaverilleni (kyllästyneen näköiselle) siitä, että entäs jos Mäkkärin asiakkaat ei enää viitsisikään olla siellä töissä? Et jättäis remelit syötyään kylmästi pöytään eivätkä antaisi sen roskiksen Kiitos-sanan vaikuttaa? No seuraisi siitä ainakin se, että jollei Mäkkäri halua, että se alkaa näyttää kaatopaikalta niin niiden on pakko palkata lisää väkeä tekemään sitä duunia, jonka asiakkaat aikaisemmin teki for free. Ja saa siinä sit useampikin sukkula puuhata, joten palkkakustannukset nousisi. Eli saavutetaan kolme asiaa:
1, Palkkakustannukset ylemmäs => purilaisten hinta ylemmäs => harvemmin/harvemmat käy. Bien ja bueno.
2, Jollei sukkuloita ole runsaasti, Mäkkärit alkaa olla vähän epäsiistejä. Ihmiset ei tykkää ja käy harvemmin, b&b.
3, Maailma paranee välillisesti (kohdat 1 ja 2) ja toisin kuin yleensä, niin ei tarvitse muuta kuin jättää yksi pieni mutta v-mäinen homma tekemättä. Erittäin b&b.
Jätettiin kaverin kanssa tarjottimet sitten siihen ja sen jälkeen en ole muuten vienyt sitä kertaakaan. Ja kysyn aina seuralaisiltani siinä vaiheessa kun ne alkaa sitä tarjotinta kiikuttamaan roskista kohti, et onks ne muuten Mäkkäris duunis. Tästä yleensä sitten sukeutuu keskustelu jonka lopputuloksena 4/5 jättää sen tarjottimen viemättä.
Vasta-argumenttejäkin toki on kuultu. Paras on varmaan, et mitäs käyt täällä jos on noin vaikeeta. No niin. Mutku ollaan jo. Ja muut vastaväitteet on pääsääntöisesti koskettanu sitä, et käy työntekijöitä sääliksi kun ne joutuu sit keräämään ne roskat. Joo, joutuu joo. Mut se ois kyllä niiden homma muutenkin. Eikä multa paljoa myötätuntoa heru mäkkäriduunareille eikä tarvitsekaan - mun mielestä moisia arvoja noudattava/edistävä puulaaki on sellainen, jonne ei kenenkään pitäisi mennä duuniin (okei, syömäänkään...). Mutta toki muut voi olla asiasta ihan mitä mieltä tykkää.
Eli siis. Tää on ihan itse keksitty maailmanparannuskeino (mulla ei ole montaa) ja vaikka on toki mahdollista/todennäköistäkin, että joku on jossain toteuttanut tämän niin ei ole multa pois, samalla asialla ollaan. Pelastetaan siis pieni pala maailmaa antamalla Mäkkärin hoitaa itse oma siivouksensa, eiks joo?
Niinpä. Mutku ei oo tullu tehtyy ja vaikka oiskin tullu, niin välillä sitä sitten repsahtelee. Kuten nyt esimerkiksi käymään McDonald'sissa. En tosin kyllä ole Mäkkärissä selvin päin istunut herran aikaan, mutta darrassa tulee välillä sorruttua. Ihan sen takia, et krapulassa maailmanparannusinto (ja muutkin innot) toimii säästöliekillä eikä ihan oikeesti vaan jaksa ottaa kaikkeen kantaa. Sen lisäksi mä itse asiassa tykkään niiden sapuskasta (siis darrassa, en selvänä, kumma juttu muuten).
Ja Mäkkärissä käynnistä tulee sitten moraalinen krapula, varsinaisen päälle. Mut mieltä voi vähän parantaa jättämällä tekemättä yhden jutun. Sain idean, kun jossain vaiheessa (taas) olin heikossa hapessa ja teki mieli Mäkkärin apetta niin siinä ranskiksia mutustellessa alkoi paitsi ...tuttaan niin myös lamppu vähän räsähtelemään. Huomasin näet, että melkein kaikki Mäkkärin asiakkaathan on tavallaan siellä duunissa. Eikä millään muotoa vähäisessä hommassa - nehän käytännössä hoitaa ilmaiseksi merkittävän osan paikan siivouksesta.
Jatkoin sitten filosofointia kaverilleni (kyllästyneen näköiselle) siitä, että entäs jos Mäkkärin asiakkaat ei enää viitsisikään olla siellä töissä? Et jättäis remelit syötyään kylmästi pöytään eivätkä antaisi sen roskiksen Kiitos-sanan vaikuttaa? No seuraisi siitä ainakin se, että jollei Mäkkäri halua, että se alkaa näyttää kaatopaikalta niin niiden on pakko palkata lisää väkeä tekemään sitä duunia, jonka asiakkaat aikaisemmin teki for free. Ja saa siinä sit useampikin sukkula puuhata, joten palkkakustannukset nousisi. Eli saavutetaan kolme asiaa:
1, Palkkakustannukset ylemmäs => purilaisten hinta ylemmäs => harvemmin/harvemmat käy. Bien ja bueno.
2, Jollei sukkuloita ole runsaasti, Mäkkärit alkaa olla vähän epäsiistejä. Ihmiset ei tykkää ja käy harvemmin, b&b.
3, Maailma paranee välillisesti (kohdat 1 ja 2) ja toisin kuin yleensä, niin ei tarvitse muuta kuin jättää yksi pieni mutta v-mäinen homma tekemättä. Erittäin b&b.
Jätettiin kaverin kanssa tarjottimet sitten siihen ja sen jälkeen en ole muuten vienyt sitä kertaakaan. Ja kysyn aina seuralaisiltani siinä vaiheessa kun ne alkaa sitä tarjotinta kiikuttamaan roskista kohti, et onks ne muuten Mäkkäris duunis. Tästä yleensä sitten sukeutuu keskustelu jonka lopputuloksena 4/5 jättää sen tarjottimen viemättä.
Vasta-argumenttejäkin toki on kuultu. Paras on varmaan, et mitäs käyt täällä jos on noin vaikeeta. No niin. Mutku ollaan jo. Ja muut vastaväitteet on pääsääntöisesti koskettanu sitä, et käy työntekijöitä sääliksi kun ne joutuu sit keräämään ne roskat. Joo, joutuu joo. Mut se ois kyllä niiden homma muutenkin. Eikä multa paljoa myötätuntoa heru mäkkäriduunareille eikä tarvitsekaan - mun mielestä moisia arvoja noudattava/edistävä puulaaki on sellainen, jonne ei kenenkään pitäisi mennä duuniin (okei, syömäänkään...). Mutta toki muut voi olla asiasta ihan mitä mieltä tykkää.
Eli siis. Tää on ihan itse keksitty maailmanparannuskeino (mulla ei ole montaa) ja vaikka on toki mahdollista/todennäköistäkin, että joku on jossain toteuttanut tämän niin ei ole multa pois, samalla asialla ollaan. Pelastetaan siis pieni pala maailmaa antamalla Mäkkärin hoitaa itse oma siivouksensa, eiks joo?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)