Institutionaalista tottelemattomuutta

Ostin vakidivarikärrystäni Paroni von Münchhausenin seikkailut, ei ollut nääs aiemmin tullut varsinaista kirjaa luettua. En tiennyt, että heppu oli oikeasti ollut olemassa. Aloin selvitellä asiaa, kun kirjassa ei erikseen ollut mainittu tekijää (ja suomentajakin oli jokin epämääräinen "Samulis", Otavan kustantama kirja kuitenkin). No ei se itse niitä ollut kirjoittanut, vaikka osa tarinoista pohjautuikin sen kertomuksiin. Varsinainen tekijä oli Rudolf Erich Raspe. Mun laitoksessa on Dore'n piirrustukset, jälleen erinomainen investointi siis 50 sentillä.

Tarinoissa osui silmään se, että elämiä metsästettiin surutta. Erittäin surutta. Myös se saksanhirvi kaadettiin, jonka sarvien välissä kasvoi kirsikkapuu. Kirsikoiden mehevyyttä vielä ihasteltiin erikseen. Okei. Ajat olivat toiset. Jos joku nykyajan vanhempi noita pilteilleen lukisi, niin kai ne osaisivat seikkaa tähdentää. Toivottavasti.

Päivän Hesarissa uutisoitiin, että egyptiläinen isoäiti sai häädön Suomesta, mutta Vantaankosken seurakunta tarjosi hänelle turvapaikkaa tiloistaan. Klassinen rähäkkähän siitä nousi enkä nyt viitsi ottaa kantaa siihen, vaan mietin lähinnä kirkon asemaa jupakassa.

Meillähän on ikävä kyllä valtionkirkko, minkä luulisi sitten tarkoittavan, että kirkko noin pääpiirteittäin olisi esivallan kanssa samoilla linjoilla. No nyt eivät ole, joten jos hakee analogiaa kansalaistottelemattomuudesta niin onko tässä nyt kyseessä institutionaalinen tottelemattomuus? Kirkothan ovat perinteisesti tarjonneet hätää kärsiville turvapaikan ja hyvä niin. Mutta mua hämää tässä toi valtionkirkkous. Eli jos kirkko kiistää valtion legitimiteetin tässä asiassa, niin voisivatko muut valtion instanssit alkaa toimia kanssa omien käsitystensä pohjalta, vastoin legitiimisti annettuja määräyksiä? Palokunta? Poliisi? Tuomioistuin? Tai herra paratkoon, armeija?

Totta kai instituutiot voivat ilmaista mielipiteensä, mutta ihan oikeasti huolestuttaa tuollainen institutionaalinen tottelemattomuus. Vaikka tarkoitus sinällään olisi hyvä.

Kansalaistottelemattomuus on aivan eri asia. Sen kautta on mahdollista tuoda yleiseen tietoisuuteen juttuja, jotka sitten toivottavasti tulevat korjaantumaan demokraattisen prosessin kautta. Tästä on monia onnistuneita esimerkkejä. Ja toivo elää niissäkin tapauksissa, joissa ollaan vähän vaiheessa, kuten esimerkiksi turkistarhauksen osalta.

Pohdin suhtautumista tarhaiskuihin (tai no ..tut mitään pohtinut, totta kai mä symppasin niitä, joiden moraali oli niin korkealla, että mahdolliset ja joidenkin kohdalla konkretisoituneet ikävyydet eivät estäneet suoraan toimintaan ryhtymistä). Tarkoitin ;D pohdinnalla siis sitä, että kuinka mä onnistuisin tukeni perustelemaan itselleni. Keskeinen ongelmahan tässä on se, että hyväksymällä laittoman aktivismin mä asetan itseni vähän hankalaan asemaan, sillä tällöinhän mun olisi pikkuisen vaikea tuomita vastapuolen, esim. hypoteettisten asvaltointikommandojen tai konkreettisten rasistijengien (juu ei niitä montaa oo mä tiedän) tekoset. Nekin vaan harrasti kato "kansalaistottelemattomuutta".

Ei siinä oikein auta muuta kuin todeta, että kato mun moraalinen imperatiivi on ensisijainen ja ei sulla muuten ees oo mitään moraalia, sää oot vaan kusipäinen mulkku.

Joissain tapauksissa konflikti ei siis taida olla vältettävissä. Turkistarhoista vielä, itse olisin mielummin valinnut kohteeksi loppukäyttäjät. Töölöläismummoja myöten. Pelko eri muodoissaan on tehokas ase ja mikäli turkinkantaja joutuisi aina aprikoimaan joutuuko pelkästään sanallisen abusin kohteeksi vai onko luvassa lisäksi maalia & turkinsaksimista, niin voi olla, että seuraavan turkin ostoa tulisi harkittua huolellisemmin. Turkiskauppojen työntekijöiden häpäisy on myös hieno oivallus. Ja toki olin innoissani asvaltti-intiaaneista. Eräille on vaan näytettävä hieman konkreettisemmin, että katos tollainen peli ei vetele.